vko 37

Moi taas! Tulee vähä myöhässä mutta on ollut paljon menoja, koulujen alun takia.

Koulu

Ensimmäinen kokonainen kouluviikko meni melko hyvin. Läksyjä on paljon ja joka päivä, Opettajat ovat erillaisia kuin Suomessa. He vitsailevat melko paljon, tai ainakin fysiikan opettajani. Hän vitsailee koko ajan ja oppilaat vitsailevat hänen kanssa, mutta hän on todella mukava. 

Kielen kanssa on ollut vähän hankaluuksia. Eväiden teko joka ilta on vaikeaa. Täällä harrastetaan myös snäkkien syömistä, joka tuli yllätyksenä. 

Paikallisiin nuoriin tutustuminen on ollut vähän haastavaa, kun heitä tapaa vain tunneilla. Eikä sitten pysty kunnolla puhumaan. Joten vietimme paljon aikaa vaihtareiden kesken.

Pyrin myös koulun field hockey joukkueeseen, mutta minua ei valittu. Sillä he eivät halunneet ottaa ketään 12 luokkalaista enää joukkueseen, ellei ollut pelannut edellisinä vuosina.

Koulun tanssit

Torstaina koululla järjestettiin koulun tanssit illalla. Menimme sinne koulun vaihtareiden kesken. Teemana oli pukeutua neon värisiin vaatteisiin parhaimman mukaan. Ilta menikin sitten tanssiessa dj:n musiikin tahtiin. Ilta oli hauska. 

Viikonloppu

Viikonloppu vietettiin leirillä Prince Edwardin Ilandilla, muiden alueen rotary vaihtareiden kanssa. Olin odottanut viikonloppua kauheasti ja se osotautui olemaan yksi parhaimmista viikonlopuista täällä! Saavuimme leirille perjantai iltana ja ilta meni toisiin tutustuessa. Lauantaina meillä oli luentoja liittyen vaihtarivuoteemme. Mutta niiden jälkeen menimme tutkimaan kaunista Charlotte townia ja vierailemaan farmilla. Sunnuntaina olikin kotiin paluu. Muiden rotary vaihtareiden tapaaminen ja heidän kanssa oleminen oli niin hauskaa. Sain monia uusia ystäviä! 

Koti-ikävä

Lyhyessä ajassa koti-ikävä on jo kerinnyt kasvamaan. Parit illat on itketty tämän takia. Mutta onneksi asiasta pystyy puhumaan muiden kanssa. Eniten ehkä koti-ikävää tuottaa koulun jälkeinen vapaa-aika. Sillä läksyjen jälkeen minulla on suhteellisen paljon vapaa-aikaa, enkä tiedä mitä tekisi sillä. Ei pysty tapaamaan ystäviäkään kun ei ole vielä tutustunut ihmisiin tarpeeksi hyvin. Ei ole vielä harrastuksia, joiden parissa voisi työskennellä. Salibandya on ollut myös kova ikävä. Koulussakin on ollut vähän vaikeuksia, kun ei ole sitä turvallista ja tuttua verkostoa. Eikä oikeastaan ees tunne koulusta kunnolla ketään, tai tiedä koulun tavoista mitään. Perhettäkin on tultu ikävöityä paljon. Mutta kyllä se tästä. On onneksi ollut lohduttelijoita ja erikois kiitos kaikille jotka ovat auttaneet minua näillä hetkinä tavalla tai toisella. ;)